Opettajat

TH Taru Hiitola

Klassinen baletti, Opettajaharjoittelija

Taru on tanssinopettajakoulutuksen opiskelija Oulun ammattikorkeakoulussa ja valmistunut ammattitanssijaksi Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen tanssialan perustutkinnosta. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli kolme vuotta nuorisoryhmässä sekä vuoden ajan tanssijana Suomen kansallisoopperassa ja -baletissa. Nykyisten opintojensa aikana Taru suoritti myös vuoden mittaisen Erasmus-vaihdon Conservatorio Superior de Danza de Alicantessa. Näiden vuosien aikana hän on saanut arvokasta tietoa, taitoa ja kokemusta tanssin vaatimuksista ammattitanssijana, ja ura on tuonut mukanaan paljon iloa ja voimaa.

Opettajana Taru haluaa jakaa eteenpäin kaiken vuosien varrella kertyneen kokemuksensa ja osaamisensa – niin teknisen taidon, esiintymiskokemukset kuin henkisen puolenkin. Hän on saanut työskennellä inspiroivien opettajien, koreografien ja kollegoiden kanssa, joilla on ollut suuri merkitys hänen omalle tanssin polulleen.

Tarun näkemys opettajuudesta perustuu oppilaiden senhetkisen henkisen kehityksen ja vastaanottavuuden huomioimiseen sekä myönteisen, hyväksyvän ja arvostavan ilmapiirin luomiseen. Hän lähestyy opetusta positiivisella ja kannustavalla otteella. Tarun tavoitteena on innostaa ja tukea jokaista oppijaa löytämään merkityksellisyyttä uuden oppimisessa sekä syventämään jo opittuja tietoja ja taitoja.

Taru Hiitola
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.